Säännöt

Patentti- ja Rekisterihallitus hyväksyi yhdistyksemme uudet säännöt 14.12.2015

Voit tutustua uusiin sääntöihin alla:

ETELÄ-POHJANMAAN NEUROYHDISTYS ry

1 § Yhdistyksen nimi, kotipaikka, kieli ja toiminta-alue

Yhdistyksen nimi on Etelä-Pohjanmaan neuroyhdistys ry.
Sen kotipaikka on Seinäjoki ja pöytäkirja- ja rekisteröimiskielenä on suomi.
Yhdistyksen toimialueena on Isojoki, Kauhajoki, Karijoki, Teuva, Kurikka, Jalasjärvi, Ilmajoki, Seinäjoki, Alavus, Kuortane, Lapua, Kauhava, Evijärvi, Lappajärvi, Alajärvi, Vimpeli, Soini, Ähtäri, Isokyrö ja Laihia.
Yhdistys kuuluu jäsenenä Neuroliitto ry:een.

2 § Yhdistyksen tarkoitus

Yhdistyksen tarkoitus on toimia yhdyssiteenä MS-tautia ja harvinaista neurologista mm. selkäydin- ja pikkuaivosairauksia (harnes) sairastaville ja heidän läheisilleen sekä muille yhdistyksen toiminnasta kiinnostuneille vertaistuen ja sairauksia koskevan tiedon välittämiseksi, liikunnan edistämiseksi sekä paikallisvaikuttamisen toteuttamiseksi.

3 § Tarkoituksen toteuttamistavat

Tarkoituksen toteuttamiseksi yhdistys
1. ohjaa, tukee ja seuraa kerhojen ja muiden vastaavien omaan toimintaansa kuuluvien ryhmien toimintaa,
2. vaikuttaa sairastavien ja heidän läheistensä oikeuksien toteutumiseen valvomalla ja seuraamalla muun muassa sairaanhoidon, kuntoutuksen sekä sosiaaliturvan asioita omalla toimialueellaan,
3. verkostoituu ja tekee esityksiä, aloitteita ja antaa lausuntoja vaikuttamistoimintansa toteuttamiseksi,
4. tiedottaa sairauksista, järjestää esitelmä- ja koulutustilaisuuksia sekä kokouksia,
5. edistää jäsenien liikuntamahdollisuuksia ja järjestää jäsenilleen liikuntamahdollisuuksia sekä muuta aktivoivaa ja virkistävää toimintaa kuten juhlia ja retkiä,
6. pitää yhteyttä vastaaviin yhdistyksiin ja muihin toimijoihin, ja tuottaa palveluita, joilla tuetaan sairastuneiden fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä.

Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi suorittaa rahankeräyksiä, ottaa vastaan lahjoituksia, avustuksia ja testamentteja, hankkia ja omistaa irtainta tai kiinteää omaisuutta, perustaa rahastoja, järjestää arpajaisia ja myyjäisiä, sekä toteuttaa julkaisu- ja kustannustoimintaa.

4 § Yhdistyksen jäsenet ja jäseneksi liittyminen

Yhdistyksen varsinaisia jäseniä ovat potilas- ja omaisjäsenet. Lisäksi yhdistyksellä voi olla kannatusjäseniä.

Yhdistyksen potilasjäseniksi voidaan hyväksyä MS-tautia tai harvinaista neurologista (harnes) sairastavat.

Omaisjäseniksi voidaan hyväksyä potilasjäsenen perheenjäsenet ja muut läheiset.

Kannatusjäseniksi voidaan hyväksyä muut henkilöt ja oikeuskelpoiset yhteisöt, jotka haluavat tukea ja edistää yhdistyksen toimintaa.

Yhdistyksen hallitus hyväksyy jäsenet hakemuksesta. Jäseneksi hyväksytty merkitään yhdistyksen jäsenluetteloon.

Liittyessään yhdistykseen jäsen sitoutuu noudattamaan yhdistyksen sääntöjä.

Yhdistyksellä voi olla myös kunniajäseniä ja kunniapuheenjohtajia.

Yhdistyksen kokous kutsuu kunniajäseniksi ja kunniapuheenjohtajaksi yhdistyksen toiminnassa ansioituneita henkilöitä.

5 § Jäsenmaksu, yhdistyksestä eroaminen ja erottaminen

Jokainen varsinainen jäsen ja kannatusjäsen suorittaa yhdistykselle vuosittain jäsenmaksuna sen määrän, jonka yhdistyksen syyskokous määrää.

Omaisjäsenen maksu on pienempi kuin potilasjäsenen.
Kannatusjäsenen maksu määrätään erikseen henkilölle ja yhteisölle.

Yhteisöjen maksu voidaan porrastaa enintään viiteen eri maksuluokkaan, joiden suuruus määräytyy yhteisön vuosibudjetin mukaan.

Kunniajäsenet ja kunniapuheenjohtaja ovat vapautettuja jäsenmaksusta.

Jos jäsen päättää erota yhdistyksestä, on siitä tehtävä kirjallinen ilmoitus hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka erosta on ilmoitettava merkittäväksi yhdistyksen kokouksen pöytäkirjaan.

Yhdistyksen hallitus voi erottaa jäsenen, joka tahallisesti rikkoo tai kieltäytyy noudattamasta yhdistyksen sääntöjä, tai jättää jäsenmaksun maksamatta kahden (2) vuoden ajalta. Ero tulee voimaan eroamisvuotta tai erottamista vuotta seuraavan kalenterivuoden alusta.

6 § Yhdistyksen toimielimet

Yhdistyksen toimielimiä ovat yhdistyksen kokous ja hallitus.

Yhdistyksen päätösvaltaa käyttää yhdistyksen kokous.

Yhdistyksen toimeenpanovaltaa käyttää hallitus. Hallitus voi tarvittaessa yksittäisessä asiassa asettaa avukseen toimikuntia tai työryhmiä.

Yhdistyksen toiminnan helpottamiseksi ja tehostamiseksi sen jäsenet voi tarvittaessa perustaa rekisteröimättömiä kerhoja. Kerho ilmoittaa yhdistyksen hallitukselle toiminnastaan ja sen alueesta.

7 § Yhdistyksen kokous

Yhdistys pitää vuosittain kaksi varsinaista kokousta.

Yhdistyksen kevät kokous pidetään maaliskuun loppuun mennessä ja syyskokous marraskuun loppuun mennessä.

Yhdistyksen ylimääräinen kokous pidetään tarpeen vaatiessa, jos yhdistyksen kokous tai hallitus niin päättää tai jos vähintään 1/10 yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä ilmoittamansa asian käsittelyä varten kirjallisesti hallitukselta vaatii. Ylimääräinen kokous on pidettävä 30 vrk:n kuluessa siitä, kun sitä koskeva vaatimus on esitetty hallitukselle.

Kokouksessa jokaisella varsinaisella jäsenellä on yksi ääni.

Kannatusjäsenellä, kunniajäsenellä ja kunniapuheenjohtajalla on kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus.

Käsiteltävät asiat päätetään yksinkertaisella äänten enemmistöllä, ellei näissä säännöissä toisin määrätä.

Äänten mennessä tasan ratkaisee vaaleissa ja suljetussa lippuäänestyksessä arpa.

Muissa asioissa päätökseksi tulee se esitys, johon puheenjohtaja on yhtynyt.

Yhdistyksen kevätkokouksessa päätettävät asiat:

1. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa
2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
3. Vahvistetaan kokouksen työjärjestys
4. Käsitellään yhdistyksen toimintakertomus ja päätetään sen hyväksymisestä
5. Esitetään edellisen kalenterivuoden tilinpäätös ja toiminnantarkastajan /tilintarkastajan lausunto
6. Vahvistetaan tilinpäätös ja päätetään tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä tilivelvollisille
7. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut ja hallituksen esittämät asiat.

Yhdistyksen syyskokouksessa päätettävät asiat:
1. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa
2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
3. Vahvistetaan kokouksen työjärjestys
4. Päätetään hallituksen jäsenten lukumäärä, valitaan joka toinen vuosi hallituksen puheenjohtaja, vuosittain hallituksen jäsenet ja varajäsenet erovuoroisten tilalle
5. Valitaan yksi toiminnantarkastaja/tilintarkastaja ja yksi varatoiminnantarkastaja /varatilintarkastaja seuraavaksi kalenterivuodeksi
6. Määrätään varsinaisten jäsenien ja kannatusjäsenien jäsenmaksujen suuruudet
7. Päätetään hallituksen jäsenten mahdollisesta palkkiosta ja määrätään toiminnantarkastajien/tilintarkastajien palkkiosta
8. Hyväksytään toimintasuunnitelma tulevalle kalenterivuodelle
9. Hyväksytään talousarvio tulevalle kalenterivuodelle
10. Joka kolmas vuosi valitaan edustajat Neuroliitto ry:n liittokokoukseen
11. Joka kolmas vuosi valitaan ehdokkaat Neuroliitto ry:n liittovaltuustoon
12. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut ja hallituksen esittämät asiat.

8 § Kokouskutsut

Yhdistyksen kokouksen kutsuu koolle hallitus ilmoittamalla siitä vähintään kaksi viikkoa ennen kokousta jäsenkirjeellä tai sähköpostilla sekä yhdistyksen kotisivuilla internetissä tai määrätyssä (Ilkka) sanomalehdessä.

9 § Aloitteet

Asia, jonka jäsen haluaa esittää yhdistyksen kokouksessa käsiteltäväksi, on jätettävä kirjallisesti hallitukselle vähintään 30 päivää ennen kokousta.

10 § Yhdistyksen hallitus

Yhdistyksen hallitukseen kuuluu kahdeksi vuodeksi kerrallaan valittava puheenjohtaja sekä kahdeksi vuodeksi kerrallaan valittavat vähintään 4 enintään 8 varsinaista ja kullekin varsinaiselle jäsenelle valitaan henkilökohtainen varajäsen.

Hallituksen jäsenistä vähintään 2 tulee olla potilasjäseniä ja mikäli mahdollista yhden neurologian erikoislääkäri.

Jäsenistä ja varajäsenistä on vuosittain erovuorossa puolet, aluksi arvalla ratkaisten. Yhtäjaksoisesti hallituksen varsinaisena jäsenenä tai puheenjohtajana voi olla enintään kuusi vuotta.

Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan ja muut toimihenkilöt. Sihteeri ja rahastonhoitaja voidaan valita joko hallituksen jäsenistä tai hallituksen ulkopuolelta.

11 § Hallituksen kokoukset

Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessa varapuheenjohtajan kutsusta tai jos 2/3 hallituksen jäsenistä sitä vaatii.

Kokous on päätösvaltainen, kun vähintään puolet jäsenistä on läsnä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan luettuna.

Hallituksen kokous voidaan pitää myös puhelin- tai etäkokouksena, jos kaikki hallituksen jäsenet antavat tähän suostumuksensa.

Kokouskutsu lähetetään vähintään viikkoa ennen (7 vrk) kokousta hallituksen päättämällä tavalla: henkilökohtaisella kirjeellä, sähköpostilla tai tekstiviestillä.

Hallituksen kokouksista pidetään pöytäkirjaa, joka tarkastetaan.

Päätökset tehdään yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, paitsi vaaleissa arpa.

12 § Hallituksen tehtävät

Hallituksen tehtävänä on

1. johtaa yhdistyksen toimintaa lain, sääntöjen ja yhdistyksen kokouksen päätösten mukaisesti,
2. edustaa yhdistystä,
3. valita yhdistyksen sihteeri, rahastonhoitaja sekä muut toimihenkilöt,
4. kutsua koolle yhdistyksen kokoukset ja valmistella niille tulevat asiat,
5. ratkaista yhdistyksen jäsenyyttä koskevat kysymykset,
6. pitää jäsenluetteloa,
7. vastata yhdistyksen taloudenhoidosta,
8. esittää vuosikokoukselle kalenterivuosittain toimintakertomus, tilinpäätös, toimintasuunnitelma ja talousarvio,
9. tukea ja seurata kerhotoimintaa,
10. valvoa ja ohjata toimintasuunnitelmien (yhdistys ja kerhot) toteuttamista,
11. toimittaa vuosikokousasiakirjat Neuroliitto ry:lle ja
12. suorittaa muut yhdistyksen toiminnan edellyttämät tehtävät.

13 § Yhdistyksen tilikausi

Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi.

Tilinpäätösasiakirjat, joihin sisältyvät kerhojen tilitiedot, tulee toimittaa toiminnantarkastajalle /tilintarkastajalle viimeistään kuukautta ennen yhdistyksen kevätkokousta ja toiminnantarkastajan /tilintarkastajan tulee antaa kirjallinen lausuntonsa hallitukselle viimeistään kaksi viikkoa ennen kevätkokousta.

14 § Nimen kirjoittaminen

Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja tai sihteeri, aina kaksi yhdessä. Tämän lisäksi hallitus voi erikseen kirjallisesti määrätä nimeämänsä henkilön tai henkilöt kirjoittamaan yhdistyksen nimen.

15 § Sääntöjen muuttaminen tai yhdistyksen purkaminen

Kysymys sääntöjen muuttamisesta voidaan ottaa esille yhdistyksen kokouksessa, jos asia on kokouskutsussa mainittu. Päätökseen vaaditaan vähintään 2/3 annetuista äänistä.

Yhdistyksen omaisuus on yhdistyksen purkautuessa luovutettava purkautumispäätöksessä tarkemmin mainittavalla tavalla käytettäväksi MS-taudin ja harvinaisten neurologisten sairauksien tutkimukseen.

16 § Yhdistyksen talous- ja matkustussääntö sekä toimintaohjeet

Yhdistyksellä voi olla näitä sääntöjä täydentäviä ohjeita kuten talous-, matkustus- ja toimintaohjeet, jotka ja joiden muutokset hyväksytään yksinkertaisella enemmistöllä yhdistyksen kokouksessa.

17 § Sääntöjen soveltaminen

Yhdistyksestä on muutoin voimassa, mitä yhdistyslaissa on säädetty.

Aikaisempien sääntöjen mukaan saavutetut jäsenoikeudet säilyvät.

Logo